Paavi Leo yleisöaudienssissa: Eukaristia ja hetkipalvelus ovat kirkon rukousta
Juho Sankamo
Opetuksessaan paavi Leo XIV nosti esiin konstituution Sacrosanctum Concilium (SC). Paavi pohti liturgisen rukouksen kirkollista ulottuvuutta. Apostoli Paavali kirjoittaa, että Pyhä Henki opettaa meitä rukoilemaan. Helluntaista alkaen Pyhä Henki on asunut kirkossa ja innoittanut kaikkea sen toimintaa, aivan erityisesti rukousta, paavi Leo painotti.
Paavi lainasi Sacrosanctum Concilium -konstituutiota, ja totesi, että pääsiäisestä alkaen “kirkko ei milloinkaan ole laiminlyönyt kokoontumista viettämään pääsiäisen salaisuutta lukemalla, “mitä hänestä on kaikissa kirjoituksissa sanottu” (Luuk. 24:27), viettämällä eukaristiaa, jossa “hänen kuolemansa voitto ja riemu tulevat läsnäoleviksi”,[19] ja kiittämällä Jumalaa hänen “sanomattomasta lahjastaan” (2 Kor. 9:15) Kristuksessa Jeesuksessa “hänen kirkkautensa kiitokseksi” (Ef. 1:12) Pyhän Hengen voimassa.” (SC 6.)
Rukous on ihmisyyden fundamentaalinen ulottuvuus
Paavi Leo XIV opetti, että nykyään monien ajatusmaailmaa leimaa tehokkuus ja kuluttaminen. Tällaisessa ajatusmaailmassa rukous voi tuntua merkityksettömältä. Samoin tiede ja teknologia voivat vieraannuttaa ihmisiä rukouksesta, niin että he ajattelevat, että rukous on jonkinlaista pakenemista, eskapismia. Rukouksen rooli on heikentynyt jopa perheissä, paavi valitteli. Usein rukous sekoitetaan vain psykologisiin hyvinvointitekniikoihin. Paavi kuitenkin korosti, että rukous on ihmisyytemme perustavanlaatuinen ulottuvuus ja että meidän on löydettävä se uudelleen sen aidossa muodossa.
Sacrosanctum Concilium ottaa tämän tarpeen tosissaan. Vatikaanin II kirkolliskokouksen työtä jatkanut pyhä paavi Paavali VI totesi, vuonna 1963, että ”Jumala on ensimmäisellä sijalla; rukous on tärkein velvollisuutemme; liturgia on meille välitettävän jumalallisen elämän ensisijainen lähde ja hengellisen elämämme tärkein koulu.”
Koko liturgia on rukousta
Konstituutiossa, SC, liturgiaa kokonaisuudessaan kutsutaan rukoukseksi. Tämä näkökulma ohjasi Vatikaanin II:n kirkolliskokouksen liturgista reformia. Tärkeänä periaatteena oli, että uskovaiset osallistuisivat aktiivisesti rukoukseen ja liturgiaan. Rukous esitetään ennen kaikkea kohtaamisen paikkana. Jumala tulee Pojassaan lähelle ihmisiä. (SC 5.) Me ihmiset vastaamme Jumalalle Kristuksen kautta, Kristuksen kanssa ja Kristuksessa, Pyhän Hengen yhteydessä. Tämän vuoksi rukous on “todella morsiamen ääni hänen puhuessaan ylkänsä kanssa, niin, se on Kristuksen rukousta hänen puhuessaan Isälleen yhdessä ruumiinsa kanssa.” (SC 84.)
Hetkipalveluksilla pyhitämme aikamme
Paavi Leo muistutti, että pyhä paavi Paavali VI toivoi, että hetkipalvelukset, kirkon julkinen rukous, ruokkisivat voimakkaasti Jumalan kansan hengellistä elämää.
Paavi Leo opetti näin: “Joka viikko ja joka päivä eukaristia ja hetkipalvelus ovat kirkon elämän hengitys, joka saa Pyhän Hengen virtaamaan hänen ruumiissaan.” SC 83 toteaa, että “Koko ihmiskunnan hän [Kristus] liittää itseensä ja yhdistää sen kanssaan laulamaan tätä jumalallista kiitosvirttä.”
Hetkipalvelukset pyhittävät aikamme Jumalalle, paavi Leo opetti. Hetkipalvelukset rytmittävät päivän, kuten paavi selvensi:
“Aamulla aloitamme päivän uskossa ja kiitollisuudessa; keskipäivällä pyydämme voimaa pysyä uskollisina töidemme keskellä; illalla, päivän työn päätyttyä, vesper seuraa auringonlaskun hetkeä; yöllä nukahdamme jättäytyen Jumalan rauhan varaan. Jokainen hetkipalveluksen rukoushetki on toivon teko: maallisen pyhiinvaelluksemme aikana valvomme ja odotamme koko kirkon kanssa Herran kunniakasta paluuta.”
