Paavi Lampedusassa: Profetaalinen merkki siitä, mitä voimme saada aikaan Euroopassa

Juho Sankamo

Euroopalla on suuri ja ainutlaatuinen potentiaali

Saarnassaan paavi Leo puhui Jeesuksen opetuksesta Laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37), ja hän pohti, että Lampedusassa, Euroopan portilla, Laupias samarialainen tulee hyvin ajankohtaiseksi. Paavi selitti, että tältä kaukaiselta Euroopan reunalta, Välimereltä, voi kirkkaasti nähdä suuren haasteen ja vastuun, jonka maahanmuutto ja pakolaisuus tuovat Euroopan yhteiskunnille. Euroopalla on ainutlaatuinen potentiaali, joka nousee sen historiasta ja kulttuurista. Samalla Euroopalla on suuri vastuu.

“Maantieteellisen sijaintinsa ja institutionaalisen rakenteensa ansiosta Euroopalla on kyky vastata tämän alueen kriisiin kokonaisvaltaisesti. Se voi liittää välittömät hätäavustustoimet osaksi pitkän aikavälin strategiaa, jonka tavoitteena on ottaa vastaan, suojella, tukea ja kotouttaa siirtolaisia sekä samalla auttaa kehittyviä maita, jotta kenenkään ei tarvitsisi lähteä kotimaastaan vastoin tahtoaan.”

Paavi liitti vetoomuksensa Heprealaiskirjeen opetukseen vieraanvaraisuudesta. Kirjeessä muistutetaan, että vieraanvaraisuutta osoittaessaan ”jotkut ovat [...] tulleet majoittaneeksi enkeleitä” (Hepr. 13:2). Paavi kannusti kuulijoitaan auttamaan hädässä olevia ja olemaan omalla pienellä tavallaan profetaalinen merkki siitä, mitä voimme suuressa mittakaavassa saada yhdessä aikaan.

Rakkauden sivilisaatio ja sen ilmentymät

Paavi Leo XIV opetti, että ne, jotka suostuvat elämään myötätunnon ja armon dynamiikassa, alkavat elää uudella tavalla. Hän nosti jälleen esiin käsitteen ”rakkauden sivilisaatiosta”, josta jo hänen edeltäjänsä Johannes XXIII, Paavali VI ja Johannes Paavali II ovat puhuneet.

Viime vuosisadan profeetat ja marttyyrit sekä nämä paavit ymmärsivät, että ainoastaan armo voi vastata ihmissydämen syvyyksiin ja sotien kauheuksiin sekä avata meille tien uuteen alkuun.

”Nyt me seisomme näiden jättiläisten olkapäillä, ja me olemme astuneet uudelle vuosituhannelle, jossa meidän tulee antaa rakkauden sivilisaatiolle hengellinen, kulttuurinen, oikeudellinen, poliittinen ja taloudellinen ilmaus. Auttakoon todistamamme kärsimyksen valtavuus meitä käsittämään tämän kutsun radikaalin luonteen.”

Paavi yhdisti rakkauden sivilisaation Jeesuksen vertaukseen laupiaasta samarialaisesta. Samarialaisen tavoin mekin voimme aina muuttaa suunnitelmiamme ja kulkusuuntaamme. Meillä on, paavi painotti, resurssit ja mahdollisuudet vastata toivoon konkreettisilla teoilla.

Samarialainen ”meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta” (vrt. Luuk. 10:34).

Paavi opetti: ”Meidänkin on ymmärrettävä, ettei rakkauden sivilisaatio synny yhdestä ainoasta näyttävästä teosta, vaan lukemattomista pienistä ja horjumattomista uskollisuuden teoista, jotka muodostavat suojamuurin epäinhimillisyyttä vastaan” (Magnifica humanitas, 213).

Laupias samarialainen ja Lampedusan uhrit

Saarnassaan paavi Leo käsitteli Jeesuksen vertausta laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25–37). Hän totesi, että nykyään Lampedusa ja Linosa sijaitsevat yhtä vaarallisten reittien varrella kuin muinainen tie Jerusalemista Jerikoon (vrt. Luuk. 10:30).

Tällä Lampedusan tiellä tuhannet ihmiset ovat joutuneet rosvojen käsiin. Heiltä on viety kaikki, ja Jeesuksen vertauksen miehen tavoin heidät on jätetty henkihieveriin. Valtava määrä ihmisiä on myös hukkunut mereen Lampedusan edustalla.

Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Muistakaa [...] kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun” (Hepr. 13:3). Paavin mukaan tässä on evankeliumin vertauksen sydän: meistä tulee lähimmäisiä toisillemme, kun alamme toimia lähimmäisten tavoin (vrt. Luuk. 10:36–37).

Paavi kiitti Lampedusan asukkaita siitä, että monet heistä ovat toimineet todellisina lähimmäisinä, laupiaan samarialaisen tavoin.

”Taas kerran myötätunnon ja säälin ihme on toteutunut: hän näki heidät, ja hänen tuli heitä sääli” (vrt. Luuk. 10:33).

Tämä sisäinen vallankumous tuo meissä esiin Jumalan sydämen ja avartaa ajatuksiamme, sydäntämme ja koko elämäämme, paavi saarnasi.

Paavi kiitti Lampedusan lääkäreitä, psykologeja, vartijoita ja kaikkia, jotka ovat auttaneet hädässä olevia. Sääli ja myötätunto ovat lähtökohtia sille, että näemme hädässä olevat sisaremme ja veljemme ja tulemme heidän avukseen. Paavi kiitti myös pakolaisia, jotka ovat itse auttaneet muita.

”Köyhät auttavat köyhimpiä”, paavi totesi.

Jokainen tekee moraalisen päätöksen hädässä olevan edessä

Viitaten opetukseen laupiaasta samarialaisesta paavi totesi, että rakkaus on aina juurtunut vapauteen. Vapaudestamme käsin teemme päätöksiä.

Jotkut päättävät olla ryhtymättä toisten lähimmäisiksi. Toiset päättävät olla tekemättä mitään päätöstä. Mereen hukkuneet ihmiset ovat sekä tehtyjen että tekemättä jätettyjen päätösten uhreja.

Monet ihmiset näkevät kärsivän ihmisen mutta päättävät vertauksen papin ja leeviläisen tavoin kulkea hänen ohitseen.

Paavi julisti, että ohi kulkeminen ilmentää välinpitämättömyyttä yhteistä hyvää kohtaan. Se liittyy myös korruptioon. Nykyäänkin monet kulkevat nopeasti kärsivien ohi, koska he pelkäävät, että toisten kärsimys voisi jollakin tavoin tarttua heihin.

Paavi muistutti kuitenkin, että Kristuksessa kaikki ihmisiä erottavat muurit on purettu (vrt. Ef. 2:14). Ei ole olemassa rakkautta Jumalaan ilman rakkautta lähimmäiseen. Kenestäkään ei myöskään tule minulle lähimmäistä, ellen itse lähesty häntä.

Paavi julisti:

”Pysähtyä, liikuttua, kumartua kärsivän ihmisen puoleen ja itkeä hänen tuskansa äärellä – niin kuin Jeesus teki – merkitsee astumista rakkauden dynamiikkaan, siihen liikkeeseen, jossa Jumala on ilmoittanut itsensä.”