Suurenmoinen ihmisyys - Paavi Leo XIV:n ensimmäinen kiertokirje

Juho Sankamo

Parempaa maailmaa rakennetaan katolisen yhteiskuntaopin periaatteilla

Paavi Leo XIV:n kiertokirjeessä, MH, on viisi lukua. Kahdessa ensimmäisessä luvussa esitellään katolisen kirkon yhteiskunnallinen opetus. Erityisesti paavi Leo XIII (1878-1903) on todella merkittävä paavi katolisen kirkon yhteiskunnallisen opetuksen kannalta. Hän julkaisi kiertokirjeen, Rerum Novarum, jossa hän viitoitti katolisen kirkon näkemyksiä suhteessa teolliseen vallankumoukseen ja yhteiskunnan perinpohjaisiin muutoksiin. Sittemmin Vatikaanin toinen kirkolliskokous on kehittänyt katolisen kirkon yhteiskunnallista opetusta. Tämä uusi kiertokirje, Magnifica Humanitas, nähdään tässä katolisen kirkon yhteiskunnallisen opetuksen linjassa. Nyt erityisesti paavi Leo XIV käsittelee aikamme uutta asiaa, tekoälyä.

Paavi Leo XIV muistuttaa yhteiskuntaopin periaatteista, joita ovat ihmisarvo, yhteinen hyvä, omaisuuden yleismaailmallinen käyttötarkoitus, subsidiariteetti, solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus. Jos teknologiaa käytetään näiden periaatteiden mukaisesti, silloin ne todella palvelevat ihmiskuntaa. Jos ne eivät ole näiden moraalisten periaatteiden mukaisia, silloin uudet teknologiat helposti alistavat meitä. Tämän vuoksi, kun tekoälyä kehitetään, nämä periaatteet tulisi pitää ohjenuorana. (MH 183.)

Luvussa 3 paavi Leo XIV käsittelee teknologiaa ja hallintaa. Luvussa 4 esitetään, kuinka ihmiskuntaa tulee suojella aikamme suurten muutosten keskellä. Kiertokirjeen viimeisessä luvussa, 5, paavi asettaa vastakkain “voiman kulttuurin” ja “rakkauden sivilisaation”.

Baabelin rakentaminen tai Jerusalemin rakentaminen?

Kiertokirjeen alussa paavi Leo XIV ottaa esille kaksi raamatullista kuvaa. Hän maalaa eteemme Baabelin tornin (1. Moos. 11:1-9) ja Nehemian aikaisen Jerusalemin kaupungin rakentamisen (Neh. 2-6). Paavi kirjoittaa näin: “Ihmiskunta, jonka Jumala on luonut kaikessa suuruudessaan, on tänään ratkaisevan valinnan edessä: joko rakentaa uusi Baabelin torni tai rakentaa kaupunki, jossa Jumala ja ihmiset asuvat yhdessä.” (MH 1.) Riskinä on, että nyt suurten aikakausien muutosten keskellä, rakennamme epäinhimillisemmän ja epäoikeudenmukaisemman maailman, sen sijaan, että rakentaisimme oikeudenmukaisempaa maailmaa, paavi varoittaa.

Paavi Leo XIV viittaa edeltäjänsä, Leo XIII:n kiertokirjeeseen, jossa puhuttiin tuon aikakauden “uusista asioista” (rerum novarum), jotka tunnemme nykyään teollisena vallankumouksena. Nykyinen Leo näkee aikamme uusina asioina digitalisaation, robotiikan ja AI:n. Nämä uudet asiat muuttavat maailmaamme. Näiden digitaalisten välineiden kanssa ihmiskunnalla on käsissään uskomattoman suuri valta ja vastuu (MH 4). Paavi korostaa, että me elämme aikakausien muutosten keskellä. Tulevaisuutemme riippuu siitä, kuinka me käytämme näitä digitaalisia välineitä.

Viitaten Baabelin tornin rakentamiseen, paavi Leo korostaa, että silloin pyrittiin taivaaseen ilman Jumalan apua. Baabelin torni kuvastaa ihmisten ylpeyttä ja yksimielisyyttä, jossa ei ole tilaa erilaisuudelle. Heillä “oli yksi kieli, yksi teknologia, yksi suunta.” (MH 7.) Baabelin rakentajat olivat itseriittoisia ja ylpeitä.

Nehemia tarkastelee Jerusalemin raunioita. Hän paastoaa ja rukoilee, ja päättää alkaa rakentaa tuota kaupunkia. Hän kehottaa kaikkia antamaan kortensa kekoon kaupungin rakentamiseksi. Paavi varoittaa meitä “Baabelin syndroomasta”, kun käytämme teknologiaa. Valtaa ei saa keskittää liian harvoille. Paavi kirjoittaa näin:

“Teknologialla on voima parantaa, yhdistää, opettaa ja suojella yhteistä kotiamme, mutta se voi myös jakaa, sulkea ulkopuolelle ja synnyttää uusia epäoikeudenmukaisuuden muotoja. Abstraktilla tasolla teknologia ei itsessään ratkaise ihmiskunnan ongelmia, aivan kuten se ei myöskään ole itsessään paha. Käytännössä teknologia ei kuitenkaan ole koskaan neutraalia, sillä se saa ominaisuutensa niiltä, jotka sitä kehittävät, rahoittavat, säätelevät ja käyttävät.

Siksi ensisijainen valinta ei ole se, sanommeko teknologialle ”kyllä” vai ”ei”, vaan se, rakennammeko Baabelia vai rakennammeko uudelleen Jerusalemia; valitsemmeko vallan, joka pyrkii hallitsemaan taivaita, vai kansan, joka työskentelee yhdessä Jumalan läsnäolossa rakentaakseen uudelleen veljellisen yhteiselämän muurit.” (MH 9-10.)

Paavi korostaa, että kun rakennamme yhteiskuntaa ja yhteistä hyvää, meidän tulee rakentaa yhteyttä Jumalaan, meidän tulee hyväksyä ihmisten heikkous, ja meidän tulee ottaa vastuuta yhteisestä tulevaisuudestamme. (MH 12-13.)

Aikakausien muutos, AI ja työn tekeminen

Nehemian rakennustyömaalla kaikkien työpanosta tarvittiin, jotta kaupunki saatiin valmiiksi. Paavi korostaakin, että rakentajat eivät saa hylätä mitään kiviä. Kaikkien panosta tarvitaan. Juuri hylätyillä kivillä paavi viittaa heikkoihin, köyhiin ja maahanmuuttajiin (MH 15-16). Kaikki pitää ottaa mukaan, kun rakennamme parempaa yhteiskuntaa. Tässä yhteydessä paavi Leo viittaa paavi Franciscukseen, joka usein käytti ilmausta “poisheittämisen kulttuuri” (throw away culture), kritisoidessaan, kuinka tietyt ihmiset helposti jätetään pois kehityksestä ja yhteiskunnan rakentamisesta. (MH 78.)

Katolinen yhteiskuntaopetus puhuu paljon työstä ja ihmisen oikeudesta työhön. Paavi Leo kirjoittaa, että työn tekeminen on “fundamentaalinen hyvä” ihmiselle, se on taloudellisen toiminnan periaate, ja “avain” yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Työn kautta ihmiset tuovat vapautensa, luovuutensa ja yhteistyönsä rakentaakseen yhteistä hyvää (MH 37, 148.) Paavi korostaa, että massatyöttömyys on niin vakava ongelma, että valtion tulee tarttua sen ratkaisemiseen, samoin yrittäjien tulee ymmärtää, että heidän kutsumuksenaan on yhteisen hyvän kasvattaminen, ja tämä hyvä toteutuu erityisesti työllistämisen kautta. (MH 151-154, 158.)

Paavi Leo kritisoi sitä, että teknisten innovaatioiden perimmäisenä tarkoituksena on usein vain kustannusten pienentäminen ja tuottojen kasvattaminen, jolloin työn arvoa ei huomioida.  Työttömyyden seurauksena valtavasti inhimillistä luovuutta ja potentiaalia jää hyödyntämättä. (MH 151, 154.)

Ihmisen arvokkuus yhteiskunnallisen opetuksen ytimessä

Magnifica Humanitas, luvut 1 ja 2, esittelee katolisen kirkon yhteiskunnallista opetusta Leo XIII:n kaudesta tähän päivään asti. Yhteenvetona todetaan, että kirkko korostaa ihmisen parasta kaikessa inhimillisessä kehityksessä. Leo XIV kirjoittaa, että jokaiselle ihmiselle kuuluu ontologinen ihmisarvo. “Tämä on ihmisarvo, joka kuuluu jokaiselle ihmiselle yksinkertaisesti siksi, että hän on olemassa – koska Jumala on tahtonut hänet, luonut hänet ja rakastaa häntä. Mikään synti, epäonnistuminen, nöyryytys tai ulossulkeminen ei voi vähentää sen ihmiselämän syvällistä arvoa, jonka Jumala on tahtonut ja kutsunut olemassaoloon.” (MH 52.)

Näin ollen, ihmisen arvokkuus ei riipu ihmisen ominaisuuksista, omaisuudesta tai asemasta, tai hänen tekemistään hyvistä tai huonoista ratkaisuista. Sen sijaan ihmisen arvokkuus on lahja, joka ylittää ihmisen. Kyse on Jumalan lahjasta ja horjumattomasta rakkaudesta. Juuri tämän vuoksi “kirkon tienä” on aina pitää ihmisen parasta kaiken kehityksen ohjenuorana. (MH 50.)

Paavi Leo huomauttaa, että YK:n universaali ihmisoikeusjulistus, 1948, on yksi aikamme merkittävimpiä saavutuksia ihmisoikeuksien saralla. (MH 54.) Ihmisen arvokkuudella on käytännöllisiä ja laillisia vaikutuksia. Ensimmäinen ja tärkein ihmisoikeus on oikeus elämään hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan asti. (MH 55.) Paavi Leo korostaa myös, että naisten arvokkuuden tulee näkyä konkreettisesti siinä, kuinka heille annetaan mahdollisuudet työllistyä, opiskella ja vaikuttaa vastuupaikoilla politiikassa ja yhteiskunnassa. (MH 57.)

Kaiken tulee edistää yksilöiden ja heidän perheidensä hyvää. Yhteiskunnalliset liikkeet, ideologiat ja julistukset ovat turhia, jos ne eivät johda yksilöiden kukoistukseen. (MH 58.)

Teknologinen kehitys pitää yhdistää rakkauteen

Teknologinen kehitys on todella nopeaa, eikä moraalinen arviointi pysy perässä. Paavi huomauttaa, että nykyihminen ei ole kovin harjaantunut vallan käytössä. (MH 93.) Ja nyt AI:n myötä valta keskittyy harvojen käsiin. On vaarana, niin kuin jo pyhä paavi Paulus VI totesi, että ihmiskunta päätyy omien saavutustensa uhriksi. Hän varoitti, että suuri tieteellinen edistys, tekniset saavutukset ja uskomaton taloudellinen kasvu kääntyy lopulta ihmistä vastaan, ellei kaikki tuo kehitys yhdy moraaliseen ja yhteiskunnalliseen edistykseen. (MH 94.)

Paavi Leo XIV kirjoittaa, että AI tulisi riisua aseista. Tällä aseista riisumisella hän tarkoittaa kilpailua, jolla pyritään saavuttamaan taloudellinen tai geopoliittinen valta-asema. “Aseistariisuminen ei tarkoita teknologian hylkäämistä, vaan sitä, että estämme sitä hallitsemasta ihmiskuntaa.” (MH 110.) Paavi Leo kritisoi sitä, että tehokkuudesta tehdään perimmäisen arvon mittari, nimittäin silloin ihmiset lankeavat näkemään itsensä projekteina, joita voidaan optimoida, sen sijaan, että he näkisivät itsensä ja toisensa persoonina, jotka on kutsuttu suhteeseen ja kommuunioon, yhteyteen. (MH 112.)

Teknologinen kehitys tulee yhdistää ihmiskeskeiseen ja suhteelliseen visioon. Emme saa harhautua ajattelemaan, että teknologia tarjoaa meille “pelastuksen”. Paavi kehottaa meitä hyväksymään ihmisen rajallisuus, heikkous ja keskeneräisyys. Juuri tuo rajallisuus ja puutteellisuus avaa ihmisen kohti toista ja kohti Jumalaa. Itseriittoinen ihminen muuttuu itseensä sulkeutuvaksi ihmiseksi. Paavi muistuttaa, että ihmiskunnan synkimpinä hetkinä ihmiset ovat avautuneet Jumalalle. Kaasukammioon astuessaan moni rukoili Isä meidän tai Shema Yisrael. (MH 121.)

Paavi Leo kirjoittaa näin:

“Rajallisuus, kun se todella hyväksytään, ei vähennä ihmisarvoamme, vaan avaa meidät tunnistamaan Jumalan ja toisten ihmisten kasvot. Juuri siksi, että koemme omat rajamme – haavoittuvuuden, kärsimyksen ja epäonnistumisen – voimme tunnistaa jokaisen ihmisen loukkaamattoman arvon, niin omamme kuin muidenkin. Tässä samassa kokemuksessa kykenemme aavistamaan itseämme suuremman veljeyden ja näkemään epäoikeudenmukaisuuden skandaalina.

Aito kulttuuri ja taide vaalivat tätä kipinää vastustaen pahan normalisoitumista. Tästä syystä tietyt teokset ovat saaneet lähes profeetallisen merkityksen: Beethovenin yhdeksäs sinfonia voidaan nähdä ykseyden kaipuuna, Guernica epäinhimillistämisen vastalauseena ja Schindlerin lista kutsuna olla unohtamatta menneisyyttä.”

Kaksi kaupunkia ja kaksi rakkautta

Paavi muistuttaa pyhän Augustinuksen ajatuksesta, jonka mukaan koko ihmiskunnan historia voidaan kuvata kahden kaupungin, kahden rakkauden kamppailuna. Toinen kaupunki rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Toinen kaupunki rakastaa vain itseään. Historian saatossa nämä kaksi rakkautta kamppailevat keskenään siitä, kumpi saa hallita. Rakastammeko Jumalaa tai itseämme? Tämä kahden rakkauden kamppailu on totta myös AI:n aikakaudella. Baabelin rakennus tai Jerusalemin uudelleenrakennus alkaa jokaisen meidän sisällämme, paavi Leo opettaa. (MH 130.)

Näin ollen kristillinen humanismi ei hylkää tiedettä tai teknologiaa, vaan ottaa ne vastaan kiitollisella mutta realistisella asenteella. Teknologia pitää yhdistää suurempaan kutsumukseen, joka johtaa yhteiseen hyvään, oikeuteen ja huolenpitoon. (MH 129.)

Totuus on kaikille yhteinen myös AI-aikakaudella

Paavi Leo on huolissaan siitä, että ihmiset luopuvat totuuden etsimisestä ja kunnioittamisesta. Moderni ihminen voi valheellisesti kuvitella, että hän on itsensä, elämänsä ja yhteiskunnan ainoa kirjoittaja ja määrittäjä. Paavi Leo korostaa, että totuuden vähättely on vakava ongelma. Paavi Franciscus totesi, että “jos yhteiskunnalla on tulevaisuus, sen tulee kunnioittaa totuutta ihmisen arvokkuudesta, ja alistua tuohon totuuteen. Murha ei ole väärin vain siksi, koska se on yhteiskunnallisesti ei-hyväksytty ja laissa tuomittu, vaan siksi, että meillä on syvemmät vakaumukset.” Nämä syvemmät vakaumukset muodostavat perustotuudet, jotka ovat totta kaikille. (MH 133.)

Teknologiset ja taloudelliset vaikuttimet eivät saa sanella omin ehdoin sitä, mikä on totuus. (MH 133.)

Uudenlainen kolonialismi ja orjuus

Paavi Leo kirjoittaa kiertokirjeessään orjuudesta ja sen uusista muodoista. Paavi Leo pyytää anteeksi, että kirkko on vuosisatojen ajan sallinut ja tukenut orjuutta, joita sen jäsenet ovat harjoittaneet. (MH 176-178.) Opin kehitys on kuitenkin johtanut siihen, että kirkko näkee orjuuden vakavana rikkomuksena ihmisen arvokkuutta vastaan. (MH 175.) Paavi Leo varoittaa, että jos teknologiasta tulee ylin arviointikriteeri, on riskinä, että ihminen “pelkistyy dataksi, koneiston rattaaksi tai kauppatavaraksi. Jos teknologia sen sijaan yhdistetään viisaaseen näkökulmaan, siitä voi tulla kasvun, oikeudenmukaisuuden ja veljeyden väline.” (MH 178, 180.)

Vallan kulttuuri ja rakkauden sivilisaatio

Kiertokirjeensä lopussa paavi Leo huomauttaa, että jokaisen tulee tarkkailla, kuinka hän rakentaa. (vrt. 1. Kor. 3:10.) Rakennammeko me Baabelin tornia tai raunioille uutta ja pyhää Jerusalemia, jossa kaikkien on hyvä olla, ja jossa kaikkia tarvitaan, ja jossa Jumalaa ylistetään? Paavi Leo viittaa pyhän paavi Paulus VI:n käsitteeseen “rakkauden sivilisaatiosta”. Tämä ei ole “naivi utopia”, vaan rakkauden sivilisaatio on vaativa projekti, jossa rakkaus muokkaa oikeudenmukaisia rakenteita, ja jossa veljellinen rakkaus siirtyy instituutioihin. Näin rakkaus ja oikeudenmukaisuus muokkaavat todella yhteiskuntaa. (MH 186-187.)

Paavi Paulus VI julisti YK:ssa Toisen maailmansodan jälkeen: “Ei enää koskaan sotaa!” (MH 188.) Paavi Leo on huolissaan siitä kehityksestä, jonka mukaan kansojen väliset ongelmat voitaisiin ratkaista sotimalla. Paavi Leo kirjoittaa, että katolisessa kirkossa tunnettu “oikeutetun sodan” teoria on vanhentunut. Oikeutetun sodan teoriaa ei siis tule käyttää kaikenlaisten sotien oikeuttamiseen. Paavi Leo painottaa, että vuoropuhelu, diplomatia ja anteeksianto ovat paljon tehokkaampia keinoja konfliktien ratkaisemiseen kuin sotiminen. (MH 192.)

Paavi Leo XIV kritisoi voimakkaasti sitä, että taloudelliset intressit kannustavat valtioita sodankäyntiin. Useissa maissa taloudellinen sektori nojaa aseteollisuuteen. Taloudelliset intressit johtavat varusteluun. (MH 193.)

Sodankäynti ei ole ratkaisu, vaan se ainoastaan pahentaa tilannetta ja kansojen välisiä suhteita. Paavi Leo korostaa, että neuvottelu on ratkaisu kansojen välisiin konflikteihin. Aseiden tulee vaieta. Ne eivät ratkaise ongelmia, vaan ainoastaan lisäävät niitä, paavi kirjoittaa. (MH 220-221.)

Kirjoituksensa lopussa paavi Leo korostaa, että kristillinen elämä johdattaa meidät kulkemaan näiden tekoälyn vauhdittamien aikakausien muutosten keskellä. Evankeliumille uskollisesti meidän tulee syventyä Jumalan suunnitelmaan, elää seurakunnan yhteydessä vastaanottamalla eukaristia,  rakentamalla maailmaa, joka keskittyy yhteiseen hyvään, ja rukoilemalla yhdessä Siunatun Neitsyt Marian kanssa. (MH 229.) Kaiken keskellä on inkarnaation mysteeri. Herra on meitä lähellä. Jumalan Pojan kasvojen edessä näemme ihmisyyden mahtavuuden, joka loistaa myös AI:n aikakaudella. Paavi muistuttaa, että Kristukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.