Paavi Leo puolusti ihmiselämän arvoa Espanjan parlamentissa

Juho Sankamo

Puheessaan paavi käsitteli ihmisarvon, demokratian ja yhteiskunnallisen vastuun kysymyksiä sekä Euroopan tulevaisuutta. Erityistä huomiota herättivät hänen huomionsa ihmiselämän loukkaamattomasta arvosta sekä poliittisten päättäjien velvollisuudesta suojella kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.

Paavi korosti, että ihmisarvo kuuluu jokaiselle ihmiselle ilman poikkeuksia. Hänen mukaansa oikeudenmukainen yhteiskunta ei voi sulkea ulkopuolelle syntymättömiä lapsia, sairaita, vanhuksia tai muita haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Samalla hän kehotti Espanjan päättäjiä rakentamaan tulevaisuutta, joka perustuu solidaarisuuteen, vastuuseen ja yhteiseen hyvään.

Kirkko kulkee ihmiskunnan rinnalla

Paavi Leo totesi puheessaan, että kirkko kulkee ihmiskunnan rinnalla, jakaa sen toiveet ja haavat, kuuntelee jokaisen aikakauden kysymyksiä ja antaa nykyajan ihmisten elämän haastaa itseään. Siksi kirkko ottaa kantaa julkista elämää koskeviin kysymyksiin kunnioittaen yhteiskunnallisten instituutioiden tehtävää sekä niiden vastuuta, joille on annettu valta säätää lakeja.

Kirkko tunnustaa maallisten asioiden oikeutetun autonomian sekä kirkollisen ja poliittisen yhteisön välisen eron. Juuri tästä lähtökohdasta käsin kirkko tarjoaa näkemyksensä yhteisen hyvän palveluksessa ja muistuttaa niistä periaatteista, jotka tekevät ihmisten yhteiselämästä aidosti inhimillistä.

Paavi Leo korosti, että yksi Espanjan suurista saavutuksista on se, että se on yhdistänyt historialliset teot moraalisen päättelyn kanssa. Tämä suuri perintö elää myös Espanjan parlamentissa, kun lainsäätäjät punnitsevat lakien moraalisuutta ja inhimillisyyttä.

Suurten teknologisten muutosten keskellä meidän on pohdittava, mikä on ihmiselle parasta näissä uusissa tilanteissa.

Ihmiselämän puolustaminen ei ole puoluepoliittinen kysymys

Paavi Leo korosti ihmispersoonan arvokkuutta, työn arvoa ja ihmisten välistä solidaarisuutta aikana, jolloin yhteiskunnat kohtaavat suuria muutoksia. Paavi huomautti, että ihmisen arvokkuus ei saa olla ihmisten enemmistönäkemysten varassa. Jos ihmiselämää ei pidetä fundamentaalisena arvona, silloin yhteiskunnalla ei ole tulevaisuutta, näin paavi Leo XIV opetti:

“Voidaanko yhteisöä, joka sysää varjoon syntymättömän lapsen, vanhukset, sairaat, hiljaisuudessa kärsivät tai ne, jotka ovat täysin muiden huolenpidon varassa, kutsua aidosti oikeudenmukaiseksi? Ihmiselämän puolustaminen ei ole puoluepoliittinen kysymys eikä tunnustuksellinen asia. Se on sivistyksen tavoite. Jokainen ihmiselämä on tunnustettava ja suojeltava hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan asti, kaikissa elämänsä vaiheissa ja olosuhteissa. Kun tämä varmuus hämärtyy, kaikkein haavoittuvimmat joutuvat ensimmäisinä sen uhreiksi, ja laki menettää syvimmän tarkoituksensa: palvella ja suojella jokaista ihmistä.

Tästä syystä kansakunnan moraalinen suuruus ilmenee ennen kaikkea sen kyvyssä kulkea kaikkein hauraimpien ihmisten rinnalla, suojella heitä ja rakastaa heitä.”

Paavi Leo korosti perheen merkitystä yhteiskunnan perussoluna, ja inhimillisyyden ensimmäisenä kouluna. “Perhe on aina ihmisyyden ensimmäinen koulu, jossa opitaan ennen kaikkea yhteiselämän peruskielioppi: elämän vastaanottaminen, toisista huolehtiminen, anteeksiantaminen, palveleminen ja yhteyteen kuuluminen.”

Paavi Leo puhui myös maahanmuuttajista ja huomautti, että meidän tulee pohtia pakolaisuuden juurisyitä. Minkä vuoksi ihmiset joutuvat lähtemään kotimailtaan. Voidaanko heidän elinolosuhteisiinsa vaikuttaa niin, että he voivat jäädä kotimaahansa. Samalla paavi painotti, että pakolaisille on suotava laillisia ja turvallisia väyliä paeta kotimaastaan, kun siellä oleminen käy vaaralliseksi. Samoin kohdemaissa kansalaisten tulee ottaa maahanmuuttajat arvostavasti vastaan, ja tarjota heille rehellinen mahdollisuus integroitua mm. työllistymisen kautta.

Syvä hengellinen ja kulttuurinen kriisi

Paavi Leo julisti, että maailma käy parhaillaan läpi syvää hengellistä ja kulttuurista kriisiä, joka ilmenee monin tavoin väkivaltana, polarisaationa ja keskinäisenä epäluottamuksena. Tässä tilanteessa rauha korostuu moraalisena velvollisuutena ja poliittisena päämääränä.

Rauha edellyttää julkista keskustelua, jossa kunnioitetaan eri tavoin ajattelevia ihmisiä, vuoropuhelua edistäviä instituutioita, historiallista muistia, joka etsii totuutta ja sovintoa, sekä yhteiskunnallista elämää, joka kykenee ylläpitämään kansalaisystävyyttä ja keskinäistä kunnioitusta erimielisyyksistä huolimatta. Paavi valitteli sitä, että erimielisyyksiä ratkotaan sodankäynnillä eikä diplomatian keinoin. Paavi korosti myös kansainvälisen lain merkitystä ja velvoittavuutta.

Euroopan unionin tunnuslauseena on In varietate concordia ("Moninaisuudessa yhtenäisyys"), ja tämä tunnuslause, näin paavi korosti, muistuttaa, että todellinen ykseys ei yhdenmukaista ihmisiä, vaan yhdistää heidät erilaisuudessa. Tällä tavoin eri kulttuurit, herkkyydet ja perinteet eivät ole este, vaan mahdollisuus keskinäiseen rikastumiseen.

Paavi Leo päätti puheensa näin:

Älköön tämä jalo kansakunta koskaan kadottako näkyvistään juuriaan eikä rohkeuttaan katsoa tulevaisuuteen. Säilyköön Espanja edelleen kohtaamisen, kulttuurin, solidaarisuuden ja toivon maana. Ja osatkoon sen julkinen elämä aina yhdistää vakaat periaatteet, vuoropuhelun jalouden ja palvelun suuruuden.