Paavin audienssi: Pyhä liturgia on Kristuksen mysteerin keskuksessa

Juho Sankamo

Liturgiassa Kristuksen kuolema ja ylösnousemus tulevat sakramentaalisesti läsnäoleviksi

Opetuksessaan paavi Leo korosti, että Vatikaanin II kirkolliskokouksen isät pyrkivät johdattamaan kirkkoa kontemploimaan ja syventämään elävää sidettään, joka muodostaa ja yhdistää hänet: Kristuksen mysteeri. Liturgia koskettaa tämän mysteerin sydäntä. Nimenomaan liturgiassa, näin paavi painotti, “meidän lunastuksemme työ toimitetaan” (SC 2), ja näin meistä tehdään kuninkaallinen papisto, pyhä kansa, jonka Jumala on ostanut itselleen. (vrt. 1 Piet. 2:9.) 

Paavi Leo totesi liturgiasta näin: “Kuten ilmenee siitä kolminkertaisesta uudistumisesta – raamatullisesta, patristisesta ja liturgisesta – jonka kirkko koki 1900-luvun aikana, kyseinen mysteeri ei tarkoita jotakin hämärää todellisuutta, vaan Jumalan pelastussuunnitelmaa, joka on ollut kätkettynä iankaikkisuudesta asti ja joka on ilmoitettu Kristuksessa” (vrt. Ef. 3:2–6).

Kristillinen mysteeri on Pääsiäisen tapahtuma, johon kuuluu passio, kuolema, ylösnousemus ja Kristuksen kirkastuminen. Tämä tehdään sakramentaalisesti läsnäolevaksi meille juuri liturgiassa. Joka kerta, kun kokoonnumme “hänen nimessään” (vrt. Matt. 18:20) meidät otetaan sisään tuohon mysteeriin, paavi Leo julisti.

Kristus itse on kirkon mysteerin sisäinen lähde, nimittäin Jumalan pyhä kansa on syntynyt Kristuksen kyljestä, joka lävistettiin ristillä. Kristus jatkaa toimintaansa pyhässä liturgiassa Pyhän Hengen kautta. Hän pyhittää meidät ja yhdistää kirkon, hänen morsiamensa, hänen uhriinsa, jonka hän tarjoaa Isälle, paavi opetti. Tällä tavoin Kristus toteuttaa ainutlaatuista pappeuttaan. Hän on läsnä sanassaan, sakramentissa, papeissa, jotka viettävät sakramentteja, ja läsnäolevassa seurakunnassa. Hän on mitä suurimmassa määrin läsnä Eukaristiassa. (SC 7.)

Paavi Leo XIV viittasi pyhään Augustinukseen, joka saarnasi, että eukaristian vietossa kirkosta tulee Kristuksen ruumis, “Jumalan läsnäolon paikka Hengessä”. Tämä on “meidän lunastuksemme työ”, joka yhdistää meidät Kristukseen ja rakentaa meidät keskinäiseen yhteyteen.

Liturgia on hengellisen elämämme huippu ja lähde

Pyhässä liturgiassa, riittien ja rukousten kautta, ilmenee kirkon usko. Niin kuin kirkko rukoilee, niin se uskoo: lex orandi, lex credendi. Liturgiassa muotoutuu myös kirkon identiteetti, paavi opetti. 

Koska liturgia on Kristuksen mysteerin keskiössä, on ymmärrettävää, miksi sanotaan, että “liturgia on huippu, jota kohti Kirkon työ suuntautuu ja samalla lähde, josta kaikki sen voima pulppuaa.” (SC 10.) On totta, että kirkon työhön kuuluu myös muuta kuin liturgiaa. Meillä on muun muassa saarnaamista ja köyhien palvelua, mutta kaikki tämä muu työ suuntautuu huippua eli liturgiaa kohti, paavi Leo huomautti.

Liturgian vieton tulisi muokata myös päivittäistä elämäämme, niin että annamme koko elämämme pyhäksi uhriksi Jumalalle. Paavi korosti, että Kristus kutsuu yhteyteensä, liturgian viettoon, koko ihmiskuntaa. Paavi Leo viittasi paavi Franciscuksen sanoihin, joiden mukaan “maailma ei vielä tiedä, mutta kaikki on kutsuttu Karitsan hääaterialle (Ilm. 19:9)”.